Inkeri eli Inkerinmaa on Luoteis-Venäjällä sijaitseva historiallinen alue, joka nykyisin kuuluu Pietarin kaupunkiin ja sitä ympäröivään Leningradin alueeseen. Pinta-alaltaan noin 15 000 neliökilometrin alue ulottuu Rajajoelta pohjoisessa, Narvajoesta tai Laukaanjoesta lännessä Laatokkaan ja Lavajokeen idässä. Inkeri oli historiallisesti itämerensuomalaisiin kansoihin kuuluvien vatjalaisten ja inkerikkojen asuttama. Slaavilaista väestöä levittäytyi alueelle ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Inkeri kuului Stolbovan rauhasta vuonna 1617 aina suureen Pohjan sotaan saakka Ruotsin valtakuntaan. Sinä aikana alueelle muutti paljon suomalaisia, joiden jälkeläiset tunnetaan inkerinsuomalaisina eli inkeriläisinä. Maantiede Inkerin kallioperä muistuttaa Pohjois-Viron geologisia olosuhteita. Vanhimmat kivilajit, kuten graniitti ja gneissi, ovat Suomeen verrattuna hyvin syvällä, Nevajoen ympäristössä 300 metrin ja etelämpänä jopa 400 metrin syvyydessä. Niitä peittävät nuoremmat kerrostumat, jotka ovat peruskalliona Pohjois-Inkerissä ja suuressa osassa Länsi-Inkeriä. Kambrikauden aikana muodostuneet hiekkakivet, saviliuskeet ja savet leimaavat kapeana vyöhykkeenä maaperää Narvasta aina Laatokalle saakka. Inkerin ylänköä dominoivat ordovikikauden kalkkiviet, dolomiitit ja hiekkakivet. Alueen eteläosista alkaa Venäjälle ulottuvat devonikauden muodostumat, lähinnä punainen hiekkakivi, merkeli ja savi.[1] Maalajit ovat tyypillisiä podsolimaita, joiden kerrokset ovat maanviljelysalueilla kuitenkin sekoittuneet. Mekaaniselta koostumukseltaan Inkerinmaalla tavataan neljää maalajityyppiä: 1) lännessä, Suomenlahden rannikolla ja Nevasta pohjoiseen hiekka- ja moreenimaata, 2) Keski-Inkerin ylängöllä kalkkipitoista savimaata, 3) etelässä ja kaakossa muita kevyitä savimaita sekä 4) turvemaat, joita on yksittäisinä alueina kaikkialla.[2] Inkeri on kokonaisuutena alavaa maata. Erityisesti Nevan laakso ja Laatokan rannikko on tasaista, samoin lännessä, etelässä ja idässä maaperä on alavaa ja usein soista. Keski-Inkerin ylängön korkeimmat kohdat kohoavat kuitenkin 150 metriä merenpinnan yläpuolelle. Ylängön koillisosassa Tuutarin kukkuloilla sijaitsevat koko Inkerin korkeimmat kohdat: Äijänmäki (168 m) ja Pulkkalanmäki. Ylängön pohjoisrajana on Suomenlahden rantapenkere, joka yhtenäisenä vallina ulottuu Jaaman ja Kattilan seuduilta Tuutarin ja Saaren tienoille Pietarin eteläpuolelle. Ylänköalue on tasaista ja avointa, samoin sieltä puuttuvat vaihtelua lisäävät vesistöt, jotka ovat tyypillisiä Pohjois-Inkerissä.[3] Suomenlahden tasaista rannikkoa halkovat runsaat joet ja purot, suurimpana lännessä Laukaanjoki. Soita on Inkerinmaalla kaikkialla lukuun ottamatta Keski-Inkerin ylänköä. Eniten soita on maan länsi-, etelä- ja itälaidalla sekä Pohjois-Inkerin Laatokan-puoleisella rannikolla.[4] Suomenlahden pohjukka on matalaa ja vesi vähäsuolaista. Suurimmat lahdet ovat Narvan, Laukaan, Kaprion ja Pietarin lahdet. Jokia ja järviä on paljon, mutta ne ovat pääasiassa pieniä. Suuri poikkeus on Nevajoki, joka on 74 km pitkä ja keskimäärin 500 m leveä. Putous on Laatokasta Suomenlahteen vain 4 metriä. Lännempänä Suomenlahteen laskevista joista merkittävimmät ovat Narvajoki ja Laukaanjoki. Narvajoen tekoallas Narvan kaupungin yläpuolella on pinta-alaltaan yli 190 km². Laukaanjoki on 300 km pitkä. Järviä on eniten Pohjois-Inkerissä, mm. Siestarjoenjärvi, Hepojärvi ja Lempaalan järvet. Länsi-Inkerissä on myös runsaasti pieni järviä, mm. Koppano, Baabina ja Valkeajärvi. Suurin järvi on Euroopan suurin järvi Laatokka, josta tosin vain lounaiskulma rajoittuu Inkeriin.